top of page
iStock-1358740944.jpg

Vastaava mestari

Rakennusten energiatehokkuusvaatimusten kiristyessä pientalot muuttuvat nopeasti entistä teknisemmiksi kokonaisuuksiksi, jolloin laadukkaan rakentamisen merkitys korostuu entisestään. Nykyään ei voida enää ajatella, että rakennetaan niinkuin aina ennenkin on tehty, vaan rakennuksen kokonaisteknisen ymmärtäminen vaatii rakennusfysiikan ja -tekniikan hyvää hallintaa. Parhaiten varmistat rakennushankkeen onnistumisen hankkimalla asiantuntevan, ajan hermolla olevan Vastaavana mestarin. Toimin vastaavana rakentajan edunvalvojana, johdan rakennustöitä sekä huolehdin että rakennustyöt etenevät suunnitelmien ja säännösten mukaisesti. Vastaavan Mestarin vastuulle kuuluu myös työturvallisuusasiat. 

 

Oman kodin rakentaminen on monille meistä yksi elämämme suurimmista hankkeista ja osaavan Vastaavan Mestarin hankinnassa ei kannata tinkiä. Tarjoan Vastaavan Mestarin palveluita pientalorakentajille Kanta-Hämeen ja Uudenmaan alueella. 

 

Jätä tarjouspyyntö Vastaavan Mestarin palveluista! 

 

Työnjohto ja valvonta

Omaamme vankan kokemuksen rakennusalan työnjohtotehtävistä sekä urakoiden valvonnasta. Olemme johtaneet useita kerros- sekä pientalohankkeita työmaan aloituksesta luovutukseen.  

 

Ota yhteyttä:

Vastaava Mestari Energiatodistus Kuntotarkastus

Markus Pulkkinen

Rakennustekniikan insinööri

Puhelin

040 771 5591

Sähköposti

bottom of page